maanantai 10. maaliskuuta 2014

mua pelottaa, ja haluun parkuu oon elossa, mut haluun juosta karkuun mun sielua~

Alan nyt vihdoin tekemään näitä valokuvapostauksia :D 
Päätin tämän kommentin pohjilta tehdä ihan erikseen sellaisen vähän laajemman, et kirjoitan myös kaikista mistä saan jotain irti;
Voi olla vaikeit mut
Ilo
Suru
Kipu
Valo
Rakkaus 

Niin tässä on nyt ensimmäinen, SURU (ja pelko)

Mitä suru ja pelko edes on? Ne on tunteita, joille ei itse voi oikeesti mitään. En usko, että kukaan oikeesti haluaisi niitä tuntea, mutta ei olisi mahdollista tuntee myöskään iloa, jos ei koskaan tuntisi surua. Suru johtuu aina jostain, mutta ei se oo onneksi pysyvää. Suurikin suru pienenee tai unohtuu tai edes helpottuu ajan myötä, koska aika parantaa haavat. Surun "tunnusmerkki" on itku. Itku on merkki siitä, että sanat ei enää riitä. Mulle on aina ollu vaikeaa itkee, tai siis että itken tosi harvoin, vaikka mua itkettää aika usein, nii kyyneliä ei vaan näy, koska niitä ei vaan tuu. Mä olisin mielummin sellanen joka itkee helposti, koska sillon olis helpompi näyttää tunteensa. Joskus itkeminen helpottaa, joskus se sattuu. Itkeminen helpottaa silloin, ku itkee hiljaa iltaisin tai sängys omas huonees ja varsinki silloin jos saa itkeä toista vasten ja saada lohtua. Mutta itkeminen voi myös sattua, se sattuu silloin ku itku on sellasta hysteeristä kovasta kivusta tai menetyksestä johtuvaa itkua, pala kurkussa, joka raastaa kipeesti. Viimeksi itkin tällasta itkua silloin ku Chestnut kuoli vuosi takaperin, mutta se onneksi vaihtu helpottavaan itkuun, ku sain itkee äitiä vasten. Ja sen jälkeen en oo itkeny ketään vasten, vaan hiljaa itsekseen, joskus tosin sekin sattuu. 
Surun kanssa oppii kyllä elämään ja sen voi tietoisestikin yrittää unohtaa, vaikkei se tietenkään lopullisesti mihinkään katoa. Ilon ja kaiken hyvän vain täytyy pystyä viemään mahdollisimman paljon tilaa surulta. Ilo on surua vahvempaa, aina! 
Pelko on mun mielestä pahempaa ku suru, koska pelkoa ei saa pois vaikka kuinka haluaisi. Eikä ihminen voi tietoisesti päättää mitä pelkää ja mitä ei. Jos ajatellaan "pinnallisia pelkoja" eli tällästä hiirien, hämähäkkien tai muun vastaavan pelkäämistä tai korkeanpaikankammoa jne niin niistä tietenkin voi päästä eroon, pienissä asioissa voi voittaa pelkonsa, mikä on kyllä mahtava tunne. Mutta kun puhutaan suurista peloista, niin en usko että kaikkia niistä ainakaan voidaan voittaa. Mä pelkään tulevaisuudessa sitä, että tulee lisää ilmastonmuutoksen merkkejä tai joku hirveä lama tai sota. Enkä mä usko että tää pelko katoaa minnekkään. Oon elämäni aikana pelänny niin paljon muutakin, esim vuosi sitten pelkäsin totaalista yksinäisyyttä ja syrjäytymistä niin paljon, että ei se pelko katoa kokonaan koskaan. Aina löytyy jostain tuon pelon ääni, aina heikoilla hetkillä se pelko muistuttaa olemassa olostaan ja saa miettimään, että mitä jos kaikki hyvä kääntyykin taas huonoksi ja teen ihmissuhteissa virheitä jotka pilaa kaiken. 
Mutta vaikka tällaiset isommat pelot on isoja ja vahvoja tunteita, niin kaikki on kuitenkin hyvin niin kauan, kun kaikki positiiviset tunteet ja asiat ja tapahtumat pitää pelot aisoissaan. 

Tässä oli nyt jonkinlaisia mun mietteitä aiheesta ja muutama kuva, joihin yritin saada nämä tunteet näkymään :)
Laittakaa ihanat lukijat kommenttia mitä tykkäsitte, saa nähdä saanko aikaan kuvia ja tekstiä noista muista..





 

2 kommenttia:

  1. Hyvin kirjotit! Ja ihanasti kerroit tolleen. Ja tee vaan lisää nää on tosi kivoja!

    VastaaPoista